Äänekosken Energian koko verkkonäkyvyys ja energiakonsepti päivittyivät Zeeland Familyn avustuksella. Yrityssivusto esittelee koko palvelukonseptin ja kuluttajille suunnatuilta kotiseutusähkö-sivuilta voi jokainen ostaa lähellä tuotettua vesivoimaa. Sivustokokonaisuuden hallinnointi onnistuu helposti WordPressillä. Myynnissä apuna toimii monipuolinen inbound-työkalu HubSpot, joka on saumatta integroitu kokonaisuuteen. https://www.aanekoskenenergia.fi/ https://kotiseutusahko.fi/

Tori.fi taitaa olla jo jokaiselle suomalaiselle tuttu kauppapaikka. Mutta millaista on olla töissä Tori.fi:ssa? Millainen mainosmedia se on? Tällaiset kysymykset olivat jääneet toistaiseksi kiireellisempien asioiden jalkoihin, kun Tori.fi:tä oli kasvatettu kansainvälisen mediayhtiä Schibstedin helmoissa, nuoren ja dynaamisen Suomen tiimin voimin maan vilkkaimmaksi kuluttajien väliseksi kauppapaikaksi.

H1 oli mukana rakentamassa Helsingin kaupungin liikuntaviraston lapsille ja nuorille suunnatun toiminnan verkkosivuja. Sivustot toteutettiin WordPressin multisite-asennuksella sekä räätälöidyillä teemoilla ja projektia varten tehdyillä lisäosilla. Liikuntaviraston työntekijät osallistuivat sivustojen suunnitteluun työpajoissa. Funactionnuorille.fi-sivustolta löytyy harrastusmahdollisuuksia yläkoululaisille Easysport.fi esittelee alakoululaisille suunnattuja liikuntatunteja ympäri kaupunkia Nytliikunta.fi tarjoaa liikuntaa nuorille aikuisille Jokaisella sivustolla on löytyvät hieman eri painotuksin toteutettuna liikuntatuntien aikataulut ja […]

H1 suunnitteli ja toteutti STTK:lle laajan verkkopalvelu-uudistuksen. Projektin tavoitteena oli muuttaa sttk.fi staattisen tiedon tarjoajasta aikaa seuraavaksi ja keskustelussa mukana olevaksi toimihenkilöiden äänitorveksi.

c3.se - screenshot

H1 on aiemmin suunnitellut ja toteuttanut Empire AB:n yrityssivusto empirenordic.com:in ja sijoittajasivusto Empire.se:n. Uusin toteutus Empirelle on heidän yrityksensä omistaman, keittiönpienkoneita valmistavan C3:n sivusto: c3.se.